Italian matkalta: Castiglione del Lago ja Montepulciano

Viikonloppu Italiassa oli ollut suomalaisen mielestä oikein kesäinen – Firenzessä saimme nauttia auringosta ja lämmöstä! Reissun pari viimeistä päivää olivat hieman pilvisempiä ja viileämpiä. Maanantain vietimme lähinnä Valdichiana Outlet -kylässä, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä majapaikaltamme. Viimeisenä Italian varsinaisena reissupäivänä päätimme lähteä vielä ajelemaan ja lähialueita tutkimaan. Poikkesimme Toscanasta hieman Umbrian puolelle ja hurautimme Lago Trasimenolle. Trasimenojärven rannalta löytyy järven aluetta hallinnut Castiglione del Lago, 15 000 asukkaan pikkukaupunki. Kävimme taas katsomassa paikallista linnoitusta ja suuntasimme vanhaa kaupunkia, centro storicoa, ihailemaan.

Castiglione del Lago ristorante

 Castiglione del Lago Pizza pane dolci

Castiglione del Lago, Lago Trasimeno

Castiglione del Lago Cantina

Castiglione del Lagolta emme ajelleet suorinta reittiä takaisin Lucignanoon, vaan suuntasimme yli 600 metrin korkeudessa sijaitsevaan Montepulcianon kukkulakaupunkiin. Me kun olimme ajatelleet, että Siena oli korkealla kukkulalla, mutta Montelpucianon kukkulaisuus kyllä voitti Sienan!

Matkalla Montepulcianoon

Kaunis viininviljealue ympäröi n. 14 000 asukkaan Montepulcianoa. Montefollonicon kylän suunnalta saimme tämän kaukaa otetun kaupunkikuvan muistoksi. Kiertelimme taas keskustaa ja sen putiikkeja, mutta täytyy myöntää, että jyrkkien mäkien keskellä oli tällä kertaa autolla kyllä kävelyä (ja pyörätuolin työntämistä) miellyttävämpi kulkea. Autolla liikkuessa ja paikkoja katsellessa toki ei valitettavasti pysty piipahtamaan ihan kaikkiin putiikkeihin, koska (inva)parkkipaikkoja on tiiviisti rakennetussa historiallisessa keskustassa kovin vähän.

Montepulciano kaukaa

Montepulciano torni

Montepulciano linnoitus

Montepulciano Piazza Grande

Montepulciano portti

 

Vuosi sitten menimme naimisiin

Vietimme vuosi sitten häitä pienimuotoisesti perheen kesken Turussa E. Ekblomin Neuvolansalissa. Menimme naimisiin maistraatissa. Pukeuduin unelmamekkooni, Marimekon suoralinjaiseen, mustavalkoiseen Linjaviitta-mekkoon. Kampaukseni teki Heli ja meikin Terhi 11. hetkestä, korut Kalevala korulta. Saimme päivästä muistoksi paljon ihania kuvia, niiden kera on nyt aivan ihanaa palata vuoden takaisiin tunnelmiin. Hääkuvistamme saamme kiittää valokuvaaja Anna Liukasta.

Minna

Antti Minna

Hääkattaus

Hääkengät

Sormukset

Somecon Helsingin toimiston tuparit

Someco muutti Helsingissä uuteen toimistoon Kasarmikadulle helmikuussa. Huhtikuisena perjantaina vietimme toimiston tupareita! Agendalla oli tietenkin tiimikuvan ottamista, kun lähes koko tiimi oli samassa osoitteessa, kuvausseinällä hauskoja kuvia, mutta kylässä kävi kyllä vieraitakin! Meillä oli agendalla tietoiskua Facebookin tulevasta kehityksestä ja työpajaa sisältöstrategiasta.

TeamSomeco

Minnan iPhone

Kuvausseinä

Tietoisku

Tunnelmia Yrittäjäristeilyltä

Minna Yrittäjäristeily

Puhuin viikonloppuna Yrittäjäristeilyllä Facebookin trendeistä ja kehityksestä, sekä pohdin, mitä kohu Facebookin ympärillä tarkoittaa mainostajalle. Tilannehan on kovin kiinnostava, kun Facebookilla on ollut ongelmia yksityisyydensuojan kanssa. On mahdollista, että käyttäjien luottamus Facebookia kohtaan heikkenee. Toisaalta esim. Ylen teettämän tutkimuksen mukaan kohu Facebookin ympärillä ei ole vaikuttanut suurella osalla vastaajista Facebookin käyttöön.

Yrittäjäsanomat kirjoitti artikkelin puheenvuoroni pohjalta tulossa olevista Facebookin algoritmimuutoksista: Varaudu näihin Facebookin muutoksiin: Näkyvyyttä saa jatkossa vain rahalla.

Firenzeen autolla

Toscanan matkamme jatkui sunnuntaina Firenzeen. Lähtökohtaisesti kiertelimme maaseutua, mutta emme malttaneet jättää väliin Firenzen vierailua, onhan se tunnettu kauneudestaan (ja toisaalta valtavasta määrästä turisteja).

Pyörätuolimatkailijoina suuntasimme aivan ensimmäiseksi Firenzen parhaaksi näköalapaikaksi kehutulle Piazzale Michelangelolle kaupungin ja Arno-joen eteläpuolelle. Saimme auton kätevästi parkkiin ja ihailimme kaupunkia ja sen nähtävyyksiä.

Piazzale Michelangelo

Seuraavaksi suuntasimme autolla ensin mäkeä alas, joen yli ja Santa Crocen kirkolle, joka on historiallisen keskustan laitamilla. Löysimme helposti hyvän parkkipaikan ja lähdimme ihmettelemään keskustan pikkukaduille. Suunnistimme tietenkin ihastelemaan valtavaa tuomiokirkkoa il Duomoa, keskiaikasta siltaa Ponte Vecchiota ja sen jälkeen istahdimme Caffè Italiano -nimiseen ravintolaan lounastamaan. Palaan matkalla nautiskeltuihin ruokiin vielä erillisessä jutussa, mutta pakko mainita, että täältä sain aivan älyttömän hyviä gnudeja salvia-voikastikkeessa. Ah!

Firenze Duomo

Duomo Firenze

Ponte Vecchio

Paluumatkalla päätimme taas ajella autostradan sijaan pienempiä teitä, mutta tällä kertaa reittisuunnitelma ei onnistunut – jo pitkän matkaa ajeltuamme tuli vastaan kyltti, että tie on sortunut ja tästä ei voi jatkaa edemmäs. Voih! No, hienoissa maisemissa pääsimme käymään, mutta matka piteni, kun suuntasimme takaisinpäin ja toista reittiä kohti majataloamme…

Matka Toscanassa jatkuu: Montisi, Montalcino ja Pienza

Kolmantena Toscanan reissupäivänä suuntasimme ajelulle maaseudun pienemmille paikkakunnille. Otimme suunnaksi Montalcinon ja paluumatkalla oli ajatuksena kiertää Pienzan kautta. Molempia paikkoja oli kehuttu useammissa Toscanan blogijutuissa, joten odotukset olivat korkealla!

Meillä kävi tuuri jo matkalla, koska matkallemme osui Montisin pikkukylä. Voi, miten kaunis paikka! Kauempaa oliivipuiden varjosta kuvattuna todella idyllistä maisemaa, mutta itse kyläkin oli valtavan sympaattinen.

Montisi

Matka jatkui sitten Montalcinoon, noin 5000 asukkaan kukkulakylään, joka on tunnettu erityisesti Brunello di Montalcino -punaviinistään. Alue on osa Unescon maailmanperintöluetteloa. Kävimme katselemassa Montalcinon linnoitusta ja maisemia sieltä, sekä ihailimme historiallista keskustaa. Söimme hyvän lounaan ja päädymme hieman ostoksillekin. Kotiintuomiseksi löysin aivan ihanan marjapuuronvärisen käsintehdyn nahkarepun!

Montalcino linnoitukselta nähtynä

Montalcino

Paluumatkalla suuntasimme tosiaan Pienzaan. Jo matkalla Pienzaan saimme ihastella mahtavaa maalaismaisemaa!

Toscana maisema

Pienzan 2000 asukkaan pikkukylää pidetään yleisesti renesanssiajan kaupunkisuunnittelun kehtona ja sekin on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon jo vuodesta 1996 asti. Tässä pikkukylässä ihastuimme etenkin kirkon vierestä aukeavaan maisemaan!

Minna Pienzassa

Pienza maisema

Toscanassa autolla: Siena

Siskon 30-vuotisreissun alkajaisiksi päätimme suunnata kukkulakaupunki Sienaan, joka sijaitsee 322 metrin korkeudessa. Kaupungin historiallinen keskusta on sisällytetty Unescon maailmanperintöluetteloon, joten tiedossa oli varsin kaunista kaupunkimaisemaa.

Pyörätuolimatkailijoille vinkiksi, että Toscanassa kaikkien pikkukaupunkien ytimiin pääsee jopa varsin näppärästi, jos käytössä on invapysäköintilupa. Rohkeasti vaan ajetaan liikenteeltä rajoitetulle alueelle ”traffico limitato” ja kuikuillaan ympärille inva-pysäköintiä etsien. Siena tosiaan sijaitsee kukkulan laella, ja sinne olisi saanut muuten työntää tuolia ylös hyvän matkaa. Me löysimme inva-pysäköinnin Piazza Indipendenzalta vain parin korttelin päästä keskustan tunnetusta Piazza del Campo -aukiosta. Suuntasimme siis heti kohti aukiota. Aukion laidalta löytyi heti sopivasti baari, johon istahdimme aukiota ihastelemaan. Lasillinen Franciacortaa lounasraviolien maistui taivaalliselta – tämähän alkoi jo tuntua lomalta!

Siena torni

Minna Siena Piazza del Campo

Kiertelimme vielä tovin keskustan pikkukatuja. Kun kaupunki sijaitsee näin korkealla, aina uuden kadun kohdalla on ihasteltavana uusi hieno maisema!

Siena pinkki pyykki

Siena pikkukatu

Siena parveke

Pitihän sitä ennen matkaa jatkettaessa vielä maistaa tämän reissun ensimmäiset gelatot. Italialainen jäätelö vaan on niin hyvää! Tällä kertaa limonea eli sitruunaa ja stracciatellaa.

Siena gelato

Autolla Toscanan Lucignanoon – siskon 30-vuotisreissu

Lähdimme siskoni kanssa Italian Toscanaan huhtikuun alkajaisiksi. Lensimme Roomaan, vuokrasimme heti Fiumicinon lentokentältä auton ja lähdimme matkalle kohti Toscanaa. Olemme reissussa kuusi päivää ja tarkoituksena on kierrellä niin maaseudun pikkukyliä kuin poiketa myös Firenzeen. Siskoni kulkee pyörätuolilla, joten automatka on näppärä vaihtoehto, joka tarjoaa meille vapauden suunnata näppärästi juuri sinne kuin sillä hetkellä tuntuu. Tulen varmasti julkaisemaan reissultamme useammankin artikkelin – ensimmäisten päivien aikana kuvia on kertynyt jo valtavan monta!

Vuokrasimme auton tosiaan Roomasta, mutta päätimme heti ensimmäisenä päivänä ajella maisemareittiä ison moottoritien sijaan. Suuntasimme siis Fiumicinon kentältä suoraan pohjoiseen kohti Civitavecchian satamakaupunkia. Matkalla piti tietenkin pysähtyä syömään, mutta myös katselemaan merimaisemia, olimmehan suuntaamassa kohti sisämaata.

Civitavecchiasta rannikolta lähdimme ajamaan pikkutietä kohti sisämaata, kunnes saavutimme Rooman ja Firenzen väliä kulkevan autostradan. Loppumatka ajettiin autostradaa 130 km/h ja olimme illansuussa perillä Lucignanon pikkukunnassa sijaitsevalla esteettömällä majatalollamme I Girasolissa, josta majoitus oli varattu. I Girasoli ja Lucignano sijaitsevat aikalailla puolivälissä Sienan ja Arezzon kaupunkien välissä.

Illalla suuntasimme majapaikaltamme vielä illalliselle Lucignanon pikkukylään. Kylässä asustaa n. 3500 asukasta ja se on rakennettu toscanalaiskylille tyypilliseen tapaan kukkulalle.

Seuraavana päivänä suuntasimme ensimmäiselle päiväretkellä Sienaan. Siitä lisää seuraavassa artikkelissani huomenissa! Voit seurailla reissua lähes reaaliajassa Instagram Storyssäni.

Markkinointi&Mainonta 6.4.2018: Murros inspiroi

Markkinointi&Mainonta haastatteli minua lehteen 7/2018 Somecon kasvusta ja kehityksestä.

Lehden verkkoversiosta juttua ei löydy, mutta verkon näköislehdestä voit lukea jutun!

ProCom-päivässä puhujana 5.6.2018

Olen puhujana ProCom-päivässä kesäkuun 5.6. Päivän aikana pureudutaan diplomatiaan, dialogiin ja tekoälyyn. Puhujina mm. Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt, johtava Data Scientist Johan Himberg Reaktorilta, Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen, Helsingin yliopiston digitaalisten yhteiskuntatieteiden professori Krista Lagus ja TalentAdoren Coach Saku Valkama.


ONNISTUNUT DIALOGI VERKOSSA: OSALLISTA JA OLE LÄSNÄ!
Minna Valtari, Chairman of the Board, Strategist, Founder
Someco

Dialogi on edellytys onnistuneelle vaikuttamiselle verkossa. Onnistunut dialogi vaatii uudenlaisia viestinnän prosesseja ja läsnäoloa kaikissa kanavissa. Tällöin organisaation viestinnän tulee olla vuorovaikutteista. Puheenvuorossaan Somecon strategi ja perustaja Minna Valtari kertoo, miten voit onnistua osallistamalla koko organisaatiosi ja yleisösi moderniin viestintään.

 

Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan!

Pääsiäistä kotosalla

Onpa ollut ihanan valoisia päiviä! Vietimme pääsiäistä pääasiallisesti kotona siivoillen ja ruokaa laittaen. Toki agendalla oli myös pari vierailua vanhempien luokse – sen kummempaa ohjelmaa yhä yskää sairastava allekirjoittanut ei ole jaksanut järjestää.

Uudet pellavatyynyliinat

Instagram Storyani seuranneet huomasivatkin agendalla olleen pääsiäislampaan valmistusta ja pullan leivontaa.

Keltainen pääsiäinen

Agendalla on myös ollut reissusuunnitelmien tekoa, sillä lähden viikon päästä siskoni kanssa kohti Italian Toscanaa. Suuntaamme majoittumaan maaseudun keskelle noin tunnin ajomatkan päähän Firenzestä. Lennämme Roomaan, vuokraamme auton ja lähdemme tutkimaan Italiaa! Aivan innoissani jo odotan ensi viikkoa, kaikkea kauneutta ja hyvää ruokaa, josta pian päästään nautiskelemaan.

Reissusuunnitelmia...

 

#TeamSomeco Lontoossa

Meillä Somecossa on ollut tapana irtautua kerran vuodessa koko tiimin kesken toimistolta ja suunnata kohti ulkomaita ja uusia ajatuksia. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui keväinen Lontoo, jossa vietimme yhteistä kehityspäivää ja kävimme yritysvierailulla. Iris Worldwide ja siellä Senior Digital Plannerina työskentelevä Antti Kangaslahti isännöi meitä. Yhdessä kansainvälisten kollegoiden kanssa kävimme kiinnostavaa keskustelua alan nykytilasta ja tulevaisuudesta.

#TeamSomeco Lontoossa

Sisältömarkkinointi: Suomi vs. Iso-Britannia

Vertailimme sisältömarkkinoinnin tilaa Suomessa ja Britanniassa. Huomasimme aivan samanlaista maturiteettitason kasvamista ja kypsymistä viimeisten vuosien ajalta, kun yritykset ja organisaatiot ovat lähteneet kehittämään sisältömarkkinoinnin prosessejaan. Molemmissa maissa kaksi eri suuntausta tuntuvat elävät sovussa rinnakkain: toiset yritykset ulkoistavat kaiken sisältötekemisen, toiset taas rakentavat omia sisäisiä tiimejä. Briteissä iso brändi voi ostaa jatkuvasti kolmikymmenhenkisen tiimin näkemystä ja arjen sisältötyötä varmistaakseen läsnäolon verkossa brändille tärkeissä hetkissä ja tapahtumissa. Digitaalisia työkaluja hyödyntäen liiketoimintaa voidaan kehittää vaikka tuotekehitystä ja asiakaskokemusta tukien jatkuvan huomion hakemisen ja sitoutuneisuuden rakentamisen ohella.

Toimistojen rooli voi siis vaihdellatäysin ulkoistetusta kumppanista sisäisen tiimin kehityksen tukijoihin.

Me Somecossa pyrimme olemaan paras kumppani silloin, kun yritys rakentaa toimintamallejaan sisältötyön pakottaessa tiimejä uudelleenorganisoitumaan ja oppimaan uusia tapoja toimia arjessa. Olemme parhaimmillamme uuden toiminnon ja toimintatavan rakentamisen ja kehittämisen kumppanina. Olemme paras kumppani silloin, kun toiminnan prosessit pitää laittaa uusiksi kokonaan, niitä hiotaan ja sisäinen tiimi kaipaa näkemystä ja tukea oman osaamisensa kehittämisessä sen sijaan, että organisaation sisäisenä yksikkönä urautuu toimimaan vanhoilla tutuilla tavoilla.

Kukkiva Lontoo

Facebookin yksityisyydensuoja ja algoritmin kehitys

Eniten keskustelua herättänyt teema tapaamisemme aikana taisi olla Facebookin tuleva kehitys – monellakin osa-alueella. Löysimme nopeasti konsensuksen siitä, että Facebookin saralla edessä on isoja muutoksia. Vielä ei ihan suoraan voi sanoa, miten tässä tulee käymään. Orgaaninen näkyvyys tulee varmasti putoamaan kaikilla lähemmäs nollaa. Näin Facebookissa ihmisten välisen kommunikoinnin roolin kasvaessa myös yritykset ja organisaatiot tarvitsevat uusia tapoja aktivoida henkilöstöään Facebook-vaikuttamiseen, niin omia profiilejaan ja erilaisia ryhmiä hyödyntäen. Jatkossa työntekijöiden lähettilyyden ja osallisuuden merkitys sisältöjen leviämisen kokonaisuudessa kasvaa siis yhä merkittävämmäksi.

Toisaalta moni miettii, kannattaisiko markkinointibudjetista muutama kymppitonni lohkaistakin jatkossa sosiaalisen median panostuksiin, jotta tavoittavuus kanavissa voidaan taata. Samanaikaisesti ongelmat yksityisyydensuojan suhteen nakertavat kuluttajien luottamusta Facebookiin. Moni saattaa siirtää viestintäänsä jatkossa yhä enemmän Instagramiin ja WhatsAppiin – jotka taas molemmat ovat Facebookin omistamia ja joita Facebook kehittää kaupallisina kanavina erittäin aktiivisesti.

Facebookin Jobs-osiosta kävimme keskustelua, ja oli kiinnostavaa kuulla, että Facebook-työpaikkailmoittelun ei koettu Britanniassakaan vielä ottaneen kunnolla tuulta alleen. Se kun on omasta mielestäni yksi mielenkiintoisimmista kehityssuunnista ja uusista mahdollisuuksista liiketoiminnan kehittämisessä.

Kirsikkapuu ontoossa

Kevät on aina uudistumisen ja ilon aikaa. Lontoossa tuli tuuletettua ajatuksia ja vertailtua näkemystä tulevasta. Kevät oli siellä jo paljon Suomen kevättä pidemmällä. Tämä energalataus antaa taas puhtia arkeen!

Saariselällä hiihtelemässä

Meillä on ollut tapana käydä vähintään kerran vuodessa pohjoisessa testaamassa hiihtokuntoa. Viime vuosina olemme kolunneet huolella Suomen kohteita, kun aiempina vuosina pyörimme enemmän Ruotsin puolella Åressa ja Norjassa niin Trysilissä kuin Hemsedalissa. Saariselkä valikoitui tällä kertaa kohteeksi erityisesti erinomaisten hiihtoreitistöjen ansiosta, vaikka täällä vasta pari vuotta sitten viimeksi kävimmekin. Saavuimme sunnuntaina iltapäivällä ja lähdimme samantien ensimmäiselle lenkille. Instagram Storyssäni @minnavaltari saakin seurata päivien kulkua.

Majoituimme aluksi pari yötä Kaunispään huipulle rakennetussa uudessa Star Arctic Hotellissa. Sieltä oli kyllä mahtavat maisemat! Tosin heti ensimmäisen hiihtolenkin päätteeksi nousu Kaunispään huipulle noin neljänsadan metrin korkeuteen oli varsin rankka aloitus reissulle. Maisemat kyllä palkitsivat!

Star Arctic Hotel

Kaunispaa Saariselka

Saariselka sunset

Toisena päivänä eli maanantaina lähdimme heti pitkälle parinkymmenen kilometrin lenkille. Starttasimme hotellilta Kaunispään huipulta ja nousimme seuraavaksi Palopään huipulle maisemia ihailemaan. Sitten jatkoimme Moitakurun taukotuvalle ja takaisin hotellille. Parinkymmenen kilometrin lenkin päätteeksi ei jaksanut enää uudestaan nousta Kaunispään huipulle – onneksi SkiBus kulkee. Rankan päivän päätteeksi sitten iskikin flunssa – tuntuu että viime aikoina kaikki ovat olleet kipeinä ja nyt tuli minun vuoroni. Olin jo parin viikon ajan ollut hieman nuhainen, mutta näinhän siinä aina käy, että loman alkaessa stressitasot putoavat ja tauti iskee päälle. Onneksi sain pari päivää kuitenkin jo hiihdeltyä. Nyt pitää vaan ottaa iisisti ja sairastaa, josko loppuviikosta pääsisin vielä hiihtämään…

Saariselka

Minna Saariselka
Kuvan otti Antti
Saariselka
Kuvan otti Antti

Samppanjamessut Turussa

On ihanaa, kun kotikaupungissa tapahtuu! Turussa Vähätorilla sijaitseva ravintola Tårget sekä sen Piazza täyttyivät samppanjasta lauantaina 17.3.2018. Samppanjamessut kokosivat useita satoja samppanjan maistelusta kiinnostuneita paikalle. Tarjolla oli 150 eri vaihtoehtoa, joten valikoimaa riitti. Vaihtoehtona oli myös todella harvinaisia makuja, kuten Dom Pérignonin P2-sampanjaa ja Bauget-Jouetten Cúvee Jouette Magnum-pullossa – näitä harvemmin Suomessa pääsee maistelemaan, mutta nyt pääsin! Viinibloggaajaksi en ole ryhtymässä, koska oma perusosaaminen ei kyllä vielä riitä viinien osaavaan arviointiin, mutta maistelusta pidän ja olisi hienoa oppia samppanjoista lisää. Joten seuraavia samppanjamessuja odotellessa…

Dom Pérignon Plenitude Deuxieme P2 2000
Dom Pérignon Plenitude Deuxieme P2 2000

Samppanjamessut Bauget-Jouettet

Samppanjamessut Turku

Maarit Niemelästä Somecon toimitusjohtaja, Minnasta hallituksen puheenjohtaja

Olen ollut yrittäjä vuodesta 2009 ja Somecon toimitusjohtaja vuodesta 2012. Vuosien aikana työ viestinnän murroksen ja sosiaalisen median kehityksen parissa on ollut haastavaa ja antoisaa – omassa yrityksessä olen päässyt tekemään vaikka mitä. Liiketoiminnan kehittäminen ja johtaminen ovat olleet kiinnostavia tehtäviä, jotka ovat opettaneet paljon. Toisaalta minun on ollut vaikea jättää asiakastyötä kokonaan ja keskittyä yritystoiminnan kehittämiseen.

Työmäärien jatkuvasti kasvaessa olen alkanut ymmärtää, että valintoja on tehtävä, jotten kavuyrittäjänä ajaisi perinteiseen miinaan: ylikuormittaisi itseäni ja luulisi olevani korvaamaton. Varmasti jokaisen kasvuyrityksen vetäjä, joka suhtautuu työhönsä intohimolla, kipuilee työmääriensä kanssa ja miettii, mitä asioita haluaa elämässään ja työssään priorisoida. Työ ja muu elämä kun sekoittuvat ja nivoutuvat toisiinsa yrittäjällä helposti.

En ole halunnut asiakastyöstä luopua – olenhan lähtenyt yrittäjäksi siksi, että tämän alan tulevaisuus kiinnostaa ja halusin päästä luomaan uudenlaisia tapoja auttaa erilaisia yhteisöjä, jotka painivat muutoksen keskellä. Nyt kun olen jo viisi vuotta pääasiallisesti priorisoinut yrityksen liiketoiminnan kehitystä ja vastannut johtamisen rinnalla myös tiettyjen asiakkuuksien konsultoinnista, päätimme muuttaa tilannetta.

Siirryn hallituksen puheenjohtajaksi ja jatkan asiantuntijaroolissani strategina. Johtavana sisältöstrategina tiimissämme työskennellyt KTM Maarit Niemelä aloittaa Somecon toimistusjohtajana maaliskuusta 2018 alkaen.

Maaritin visio sisältöstrategian kehityksestä on ohjannut viimeisten parin vuoden ajan Somecon uuden liiketoiminta-alueen kehitystä ja näemme sisältöstrategiatyön erittäin merkittävänä osatekijänä yritysten ja erilaisten organisaatioiden kehittäessä toimintaansa niin sosiaalisessa mediassa kuin verkossa ylipäätään. Kaikella sisällöllä on oltava bisnestavoitteet tai niiden tulee tukea organisaation missiota.

Näen tämän muutoksen oivana tilanteena osoittaa myös itselleni, että me Somecossa olemme onnistuneet rakentamaan tiimin, jolle yrittäjänä en ole korvaamaton. Uudessa roolissani pääsen toivottavasti työskentelemään itselleni merkityksellisten asiakkuuksien kanssa kokematta jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, etten ehdi olemaan koskaan tarpeeksi läsnä tiimille. Toisaalta hallituksen puheenjohtajana saan jatkossakin olla ohjaamassa rakkaan yrityksemme kehitystä strategisella tasolla.

Lue lisää Markkinointi & Mainonta -lehdestä!

Someco muutti Helsingissä Kasarmikadulle

Muutama kuukausi tätä ehdittiinkin jo odottaa – Someco muutti uuteen toimistoon Kasarmikadulle Helsingissä. Tähän mennessä Helsingin toimistomme on ollut aina jaetuissa tiloissa niin, että neuvottelu- ja kokoustilojen käyttö on ollut ainakin osittain yhteiskäyttöä. Nyt meillä on Kasarmikadulla iso yhteinen työskentelytila, keittiö sekä kolme omaa neukkaria. Huippua!

Tila on juuri remontoitu ja seinätkin maalattiin brändiväreillämme. Ainakin omasta mielestäni on jo saatu toimistolle aika kiva tunnelma, vaikka osa hankinnoista on yhä kesken. Tänään perjantaina kokoonnuimme jo koko #TeamSomeco:n porukalla kehittymään uusiin tiloihimme!

 

Hyvinvointia mittaamassa

Itsensä mittaamisesta tykkäävälle ihmiselle on kutkuttava ajatus mitata terveyttään. Minua kiinnostaa suunta, johon maailma ja ihmisten terveys kehittyisi, jos yhteiskunnassamme onnistutaan tekemään muutoksia, joilla tuetaan meitä ihmisiä toimimaan yhä enemmän oman terveytemme hyväksi. Tähän monia meistä ohjaisi syvällisempi ymmärrys siitä, mitä kehossamme tapahtuu.

Olen varsinainen mittaamisfriikki, ja kun lähipiirissä muutama oli kolme vuotta sitten hankkinut oman aktiivisuusrannekkeen, hankin minäkin Polar Loopin. Tavoitteen asetin alussa varsin maltilliseksi ja silti sen tavoittaminen oli hankalaa, koska arkiliikunta oli jäänyt vähäiseksi. Oli pakko tehdä arjessa konkreettisia muutoksia, jotta pääsin tuohon tavoitteeseeni ja sain päivässä kerättyä säällisen määrän askelia. Huomasin tekeväni elämässäni konkreettisia muutoksia. Kävelin työmatkan ja valitsin muutenkin kävelyn autolla ajamisen sijaan yhä useammin. Lisäsin asteittain myös aktiivisemman liikunnan määrää.

Olen myös käyttänyt HeiaHeiaa pitkään, jo vuodesta 2010. Minulla siis on kahdeksan vuoden ajalta tilastot tavoistani liikkua. Arkiliikunnan määrän kasvu on selkeästi havaittavissa myös HeiaHeia-tilastoistani.

Kuuntelin viime syksynä Aki Hintsan kirjan Voittamisen anatomia. Kirja antoi paljon hyvää tietoa ja ajatuksia, mutta erityisesti se vahvisti käsitystäni arkiliikunnan tärkeydestä ja sai minut itse asiassa varsin onnelliseksi siitä, että olen viime vuosien aikana saanut tehtyä elämässäni ison muutoksen juurikin hyötyliikunnan ja kävelyn lisäämisen kohdalla. Jos et ole kirjaa vielä lukenut (tai kuunnellut), niin suosittelen. Se avaa ajattelemaan uudella tavalla omaa hyvinvointia.

Viime kesänä vaihdoin Loopista Polar A360 -aktiivisuusrannekkeeseen, joka mittaa myös harjoitussykettä ranteesta. Tavoitteenani on nyt saada elämään mahtumaan lisää myös aktiivisempaa liikuntaa. Vielä en ole täysin tätä tavoitetta saavuttanut, mutta suunta on oikea: olen käynyt viikoittain kuntosalilla ja talvikaudella hiihtänyt aktiivisesti. Parhaimmillaan hiihtoa on kertynyt useampi hiihtolenkki viikossa, kuten viime viikonloppuna Rovaniemen reissun yhteydessä. En ole koskaan ollut varsinaisesti kestävyyslajien ystävä, mutta hiihdosta olen löytänyt mieleiseni lajin. Kesäkaudeksi pitäisi keksiä purjehdusharrastuksen lisäksi jotain aktiivisempaa. Toki purjehdittaessa tulee jonkun verran liikuttua ja paikasta toiseen reissattaessa tulee kävellen liikuttua niin luonnossa kuin eri satamissa, mutta purjehdus on varsin pitkälti paikallaan nököttämistä, johon toki saattaa sisältyä tasapainon harjoittamista jossain määrin…

Yrittäjyys on tuonut elämääni todella paljon kiinnostavaa sisältöä, mutta välillä työt ovat liiankin tärkeitä, kun meinaavat prioriteettilistalla nousta niin kovin korkealle. Liikunnan ja unen ohi ne eivät kuitenkaan saisi missään nimessä mennä, koska liikunnan ja unen puutteen huomaa kyllä omassa jaksamisessaan samantien, ja kierre on valmis. Jos nukkuu liian vähän, liikkumaankaan ei oikein jaksa lähteä. Nukkua siis pitää tarpeeksi ja liikkumisen tulee olla säännöllistä, jotta energiaa riittää.

Nyt tiedossa on uusi mittaamisprojekti, josta olen innoissani! Päätimme nimittäin ottaa meidän koko tiimille kovasti kehutun Firstbeat-mittauksen, jossa mitataan hyvinvointia ja suorituskykyä. Laite tuli minulle tällä viikolla postitse kotiin, ja huomenna sunnuntaina on tarkoituksena käynnistää mittaus. Kun tuo kolmen päivän mittaus on tehty ja olen saanut tulokset, palaan niihin varmasti myös täällä blogin puolella.