LM Someco jo vuoden!

Siitä on jo vuosi, kun saimme kertoa LM&:n ja Somecon yhdistymisestä. Onnistuneesta yhteisestä matkasta kertovat ennen kaikkea kasvava tiimi, luova yhteistyön ilmapiiri ja asiakkailta saatu hieno palaute.

Toimarimme Sam Hansén summaa blogissamme tunnelmia tältä yhteiseltä matkalta. Arvot, osaaminen ja työskentelytavat ovat loksahtaneet hienosti yhteen ja töitä on saatu tehdä urakalla näin koronakeväänkin aikana. Toimintaympäristö on muuttunut nopeasti ja olemme onnistuneet reagoimaan tähän ja tiimimme on oppinut valtavasti uutta kevään aikana. Töitä tehdään etänä, yhteistyö sujuu ja asiakastyöt etenevät hienosti.

#TeamLMSomeco rakentaa brändikokemuksia. Jokainen meistä LM Somecolaisista käyttää luovaa osaamistaan asiakkaittemme hyväksi luomalla erottuvia, muutosvoimaisia ja tulosta tuottavia tekoja. Vaikka työskentelisimme pienten yksityiskohtien parissa pidämme aina mielessä, miten tälläkin toimenpiteellä rakennetaan isompaa brändikokemusta.

Mitä olemme saaneet aikaiseksi vuoden aikana?

  • LM Somecon yrityskulttuuri on rakentunut: puhallamme yhteen hiileen!
  • Näin korona-aikana olemme oppineet valtavasti uusia tapoja toimia fyysisesti erillään, mutta silti yhdessä.
  • Olemme pitäneet kuusi yhteistä #TeamLMSomeco:n kehityssessiota, joko yhteen kokoontuen tai etäyhteyksiä hyödyntäen.
  • Olemme toteuttaneet hienoja brändinkirkastuksia, yli sata pakkausdesignia, monen monia verkkosivuja, parisenkymmentä sisältöstrategiaa, yli 30 sosiaalisen median tai digitaalisen markkinoinnin laajamittaista kampanjatoteutusta sekä 126 etäyhteyksin toteutettua valmennusta. Muun muassa.
  • Tiimiimme on saatu seitsemän uutta, mahtavaa brändikokemuksen rakentajaa! Nyt meitä on jo 53.
  • Olemme järjestäneet kaksi onnistunutta Somecoffee-tapahtumaa niin Musiikkitalolla kuin etäyhteyksin. Jälkimmäinen keräsi upeat 800 sisällöistä ja sosiaalisesta mediasta kiinnostunutta osallistujaa ja saamamme palaute oli erinomaista.

Olemme nyt LM Someco – Luova kumppani

Digitalisoituneessa maailmassa on hallittava laajoja kokonaisuuksia: markkinointi ja viestintä integroituvat, ja sosiaalinen media on monessa yrityksessä ja organisaatiossa jo integroitu osaksi kokonaisuutta. Brändin tulisi pysyä ihmisten mielissä relevanttina sekä sen tarinan yhtenäisenä ja tunnistettavana jokaiseen mikrosisältöön saakka. Sirpaloituneiden kanavien maailmassa tulee viestiä vaikuttavasti ja rakentaa vuoropuhelua yleisön kanssa. Someco Oy:n perustamisesta tulee pian seitsemän vuotta. Olemme aina halunneet toimia asiakkaidemme kumppanina saadaksemme aikaan kehitystä ja muutosta. Siksi meidän pitää itsekin uskaltaa hypätä muutokseen.

LM Someco – Creative Partner

Otamme yhdessä ison askeleen: LM& ja Someco ovat nyt LM Someco. Meitä yhdistää yhteinen arvopohja: ajamme aina asiakkaan etua ja kehitymme jatkuvasti asiakkaidemme tarpeita ja toimintaympäristöä kuulostellen. #TeamLMSomeco:ssa on 50 markkinoinnin, viestinnän ja teknologian ammattilaista ja meillä on toimistot Helsingissä ja Turussa.

Käytännössä yrityskauppa toteutetaan osakevaihtona Lahtinen & Mantere Oy:n ostaessa koko Someco Oy:n osakekannan. Somecon nykyiset osakkeenomistajat siirtyvät Lahtinen & Mantereen osakkaiksi. LM Somecon toimitusjohtajana toimii Sam Hansén, varatoimitusjohtajana Somecon toimitusjohtaja Maarit Niemelä ja hallituksen puheenjohtajana toimin minä, Somecon perustaja Minna Valtari.

Ajatus yhdistymisestä on tuntunut prosessin alusta asti hyvin houkuttelevalta. Rakennamme uutta kokonaisuutta innoissamme. Tärkein tavoitteemme on auttaa asiakkaitamme saamaan parempia tuloksia luomalla kokonaisvaltaisia brändikokemuksia.

Liittomme on niin luonnostaan lankeava, että ihmettelemme itsekin, miksi emme ole kantaneet kahvimukejamme samaan kaappiin jo aikoja sitten!

LM Someco tarjoaa strategista luovaa suunnittelua, ilmiöitä rakentavaa viestintää, teknologista ymmärrystä ja syvällistä sosiaalisen median osaamista saman katon alta.

Design ja tuotesuunnittelu | Brändimarkkinointi | Palvelumuotoilu ja digimarkkinointi | Viestintä ja sisältömarkkinointi | Oma ja ostettu sosiaalinen media | Data ja analytiikka | Valmennus

Työskentelisimme mielellään kanssasi. Olethan yhteydessä, jos voin auttaa jotenkin!

Minna Valtari
Director, Partner, Chairman of the Board
minna.valtari@lmsomeco.fi
+358 40 576 3206
https://lmsomeco.fi

Varsinais-Suomen vuoden nuori yrittäjä 2019

Vuoden 2019 varsinaissuomalaiseksi vuoden yrittäjäksi valittu 33-vuotias Minna Valtari on toiminut yrittäjänä vuodesta 2009. Digitaaliseen markkinointiviestintään, sisältömarkkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvän Somecon Valtari perusti vuonna 2012. Yrityksestä on kehittynyt yksi Suomen johtavista sosiaalisen median ja strategisen viestinnän tekijöistä ja se työllistää tällä hetkellä yhteensä 20 henkilöä. 

On kunnia saada tällainen tunnustus yrittäjäkollegoilta! Kaikki yrittäjät tietävät, että liiketoiminnan, tiimin ja vastuun kasvaessa myös yrittäjä pääsee pikavauhtia kasvamaan ja oppimaan paljon uutta. Yrittäjän päämäärätietoisuutta ja sekä halua että uskallusta ottaa riskejä tarvitaan, mutta yksin hän ei pötki kovin pitkälle, joten kiitos kuuluu kaikille kanssani Somecoa niin perustamassa kuin kehittämässä olleille ja minuun uskoneille, niin tiimiläisille kuin asiakkaille!

Lue lisää Yrittäjien jutusta: Somecon Minna Valtari on Varsinais-Suomen vuoden nuori yrittäjä

Yrittäjänä yhdeksän vuotta

Tasan yhdeksän vuotta sitten olin saanut tiedon, että minulle myönnettiin starttiraha. Perustin toiminimeni 15.12.2009. Tänään 15.12.2018 tuli siis täyteen jo yhdeksän vuotta yrittäjänä.

Muistan nuo yrittäjyyden alkuhetket hyvin. Yrittäjäksi ryhtyminen oli jännittävää ja samanaikaisesti tuntui kutkuttavalta miettiä, mihin kaikkeen tämä polku johtaakaan.

Enpä olisi silloin osannut arvata, missä oltaisiin yhdeksän vuoden päästä. Matkan varrella olen oppinut yrittäjyydestä paljon, mutta niin olen oppinut itsestänikin. Aina ei ole ollut helppoa, välillä taas onnistumisia on satanut. Vastaan on tullut paljon erilaisia kysymyksiä ja pohdittavia asioita, joita ei olisi aiemmin tajunnut koskaan pääsevänsä (tai jopa joutuvansa) miettimään.

Tämä vuosi alkaa osaltani olla nyt paketissa, nimittäin tänään alkaa myös joululoma, jolla koitan saada stressikierroksia vähän tasoittumaan ja haen siten hyvää starttia tulevalle kymmenennelle vuodelle yrittäjänä.

Kiitos näistä yhdeksästä vuodesta ja rauhallista joulua! ✨✨

Veikkauksen viestintäpäivä järjestöille 1.11.2018

Tunnelmia Somecoffeelta – kiitos #TeamSomeco

Me Somecossa olemme tämän vuoden aikana tehneet paljon muutoksia arjen rutiineissa ja vastuissa, ja tänään pääsin konkreettisesti kokemaan, kuinka hienoa on nähdä tiimin venyvän huippusuoritukseen jossain, mitä on itse aikanaan rakentanut, mutta jonka toteutuksesta on siirtynyt vastuu muille.

Tänään siis järjestettiin #Somecoffee-tilaisuus Musiikkitalolla. Kuulimme Tamron viestintäkulttuurin muutosmatkasta markkinoinnin ja viestinnän päällikkö Hanne Bergholmilta ja toimitusjohtaja Kai Kaasalaiselta. Toimarimme Maarit Niemelä puhui sisältötyön pulssista ja sisältötyön kehityksen ketteryydestä. Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan markkinointisuunnittelija Ukko Kaarto kertoi sosiaalisen median kanavasekamelskasta, jota on yhteistyössä lähdetty setvimään ja priorisoimaan. Strategimme Sari Sohlström avasi näkemystä B2B-brändin rakentamiseen sosiaalisessa mediassa painottamalla tunteisiin vetoavan viestinnän tärkeyttä. Aamu huipentui ProComin toimitusjohtaja Elina Melginin viestiin siitä, miten sosiaalisen median touhotuksesta saataisiin mitattavaa, strategista viestintää. Tilaisuuden juonsi asiakkuusjohtajamme Kaisa Alapartanen.

Kerroimme tilaisuudessa myös uudesta yhteistyökumppanistamme. Olemme aloittaneet yhteistyön sisältömarkkinoinnin pioneeri Kati Kerosen Valoria Oy:n kanssa. Tämä on hieno mahdollisuus päästä tekemään yhä vaikuttavampaa sisältömarkkinointia!

Olen ihan valtavan ylpeä ja onnellinen tästä #TeamSomeco’sta, joka toteutti näin mahtavan tilaisuuden ja sai koottua Musiikkitalolle kiireisenä alkusyksyn tiistaiaamuna kaksisataa viestinnän ja markkinoinnin ammattilaista inspiroitumaan ja innostumaan viestinnän ja markkinoinnin vaikuttavuuden lisäämisestä sisältötyötä kehittämällä!

P.S. Jos ihmettelet uutta tiimivahvistusta, niin tiimikuvaamme pääsi tällä kertaa mukaan myös meillä viime ja tällä viikolla TET-harjoitteluaan tekevä Eero.

Someco 6 vuotta

Tänään tuli täyteen kuusi vuotta yhden yrityksen tarinaa! Onnea Someco ja #TeamSomeco

Omaa yrittäjyyttä on jatkunut jo joulukuusta 2009. Tänä joulukuussa siis tulee yhdeksän vuotta täyteen ja ensi vuonna jo kymmenen. Aika menee kyllä kuin siivillä, kun saa tehdä asioita, joista nauttii.

DigiArena Helsinki 17.5.2018

Torstaina 17.5.2018 Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin DigiArena Helsinki, uusi markkinoinnin ja myynnin digitaalisia liiketoimintamahdollisuuksia avaava ajankohtaistapahtuma. Osallistuja saa yhdessä tehokkaassa päivässä näkymän digitaalisiin trendeihin, jotka muovaavat liiketoimintaa juuri nyt, sekä pakillisen työkaluja ja vinkkejä digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen omassa työssä. Tapahtuma on suunnattu markkinoijille, liiketoimintajohdolle, verkkokauppiaille, myynnille, viestijöille, alan yrittäjille, ja muille digitaalisen areenan ammattilaisille.

Puhuin torstaina DigiArena Helsinki – tapahtumassa otsikolla: ”Onnistunut dialogi verkossa: Osallista ja ole läsnä” klo 13.30.

Dialogi on edellytys onnistuneelle markkinoinnille verkossa. Onnistunut dialogi vaatii uudenlaisia viestinnän prosesseja ja läsnäoloa kaikissa kanavissa. Tällöin organisaation tulee pyrkiä vuorovaikutteisuuteen ja hyödyntää sosiaalisia kanavia teknisten alustojen kehittyessä ja muuttuessa.

”Puheenvuorossaan Somecon strategi ja perustaja Minna Valtari kertoo, miten voit onnistua osallistamalla koko organisaatiosi ja yleisösi moderniin viestintään. Minna on erikoistunut strategiseen sisältömarkkinointiin ja sosiaalisen median tulevan kehityksen tulkitsemiseen. Hän kannustaa johtajia vaikuttamaan sosiaalisissa kanavissa ja tukee organisaatioita sopeutumaan sosiaalisen median vauhdittamaan viestinnän murrokseen rakentamalla prosesseja ja uusia työskentelytapoja.”

Somecon Helsingin toimiston tuparit

Someco muutti Helsingissä uuteen toimistoon Kasarmikadulle helmikuussa. Huhtikuisena perjantaina vietimme toimiston tupareita! Agendalla oli tietenkin tiimikuvan ottamista, kun lähes koko tiimi oli samassa osoitteessa, kuvausseinällä hauskoja kuvia, mutta kylässä kävi kyllä vieraitakin! Meillä oli agendalla tietoiskua Facebookin tulevasta kehityksestä ja työpajaa sisältöstrategiasta.

TeamSomeco

Minnan iPhone

Kuvausseinä

Tietoisku

Tunnelmia Yrittäjäristeilyltä

Minna Yrittäjäristeily

Puhuin viikonloppuna Yrittäjäristeilyllä Facebookin trendeistä ja kehityksestä, sekä pohdin, mitä kohu Facebookin ympärillä tarkoittaa mainostajalle. Tilannehan on kovin kiinnostava, kun Facebookilla on ollut ongelmia yksityisyydensuojan kanssa. On mahdollista, että käyttäjien luottamus Facebookia kohtaan heikkenee. Toisaalta esim. Ylen teettämän tutkimuksen mukaan kohu Facebookin ympärillä ei ole vaikuttanut suurella osalla vastaajista Facebookin käyttöön.

Yrittäjäsanomat kirjoitti artikkelin puheenvuoroni pohjalta tulossa olevista Facebookin algoritmimuutoksista: Varaudu näihin Facebookin muutoksiin: Näkyvyyttä saa jatkossa vain rahalla.

ProCom-päivässä puhujana 5.6.2018

Olen puhujana ProCom-päivässä kesäkuun 5.6. Päivän aikana pureudutaan diplomatiaan, dialogiin ja tekoälyyn. Puhujina mm. Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt, johtava Data Scientist Johan Himberg Reaktorilta, Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen, Helsingin yliopiston digitaalisten yhteiskuntatieteiden professori Krista Lagus ja TalentAdoren Coach Saku Valkama.


ONNISTUNUT DIALOGI VERKOSSA: OSALLISTA JA OLE LÄSNÄ!
Minna Valtari, Chairman of the Board, Strategist, Founder
Someco

Dialogi on edellytys onnistuneelle vaikuttamiselle verkossa. Onnistunut dialogi vaatii uudenlaisia viestinnän prosesseja ja läsnäoloa kaikissa kanavissa. Tällöin organisaation viestinnän tulee olla vuorovaikutteista. Puheenvuorossaan Somecon strategi ja perustaja Minna Valtari kertoo, miten voit onnistua osallistamalla koko organisaatiosi ja yleisösi moderniin viestintään.

 

Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan!

#TeamSomeco Lontoossa

Meillä Somecossa on ollut tapana irtautua kerran vuodessa koko tiimin kesken toimistolta ja suunnata kohti ulkomaita ja uusia ajatuksia. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui keväinen Lontoo, jossa vietimme yhteistä kehityspäivää ja kävimme yritysvierailulla. Iris Worldwide ja siellä Senior Digital Plannerina työskentelevä Antti Kangaslahti isännöi meitä. Yhdessä kansainvälisten kollegoiden kanssa kävimme kiinnostavaa keskustelua alan nykytilasta ja tulevaisuudesta.

#TeamSomeco Lontoossa

Sisältömarkkinointi: Suomi vs. Iso-Britannia

Vertailimme sisältömarkkinoinnin tilaa Suomessa ja Britanniassa. Huomasimme aivan samanlaista maturiteettitason kasvamista ja kypsymistä viimeisten vuosien ajalta, kun yritykset ja organisaatiot ovat lähteneet kehittämään sisältömarkkinoinnin prosessejaan. Molemmissa maissa kaksi eri suuntausta tuntuvat elävät sovussa rinnakkain: toiset yritykset ulkoistavat kaiken sisältötekemisen, toiset taas rakentavat omia sisäisiä tiimejä. Briteissä iso brändi voi ostaa jatkuvasti kolmikymmenhenkisen tiimin näkemystä ja arjen sisältötyötä varmistaakseen läsnäolon verkossa brändille tärkeissä hetkissä ja tapahtumissa. Digitaalisia työkaluja hyödyntäen liiketoimintaa voidaan kehittää vaikka tuotekehitystä ja asiakaskokemusta tukien jatkuvan huomion hakemisen ja sitoutuneisuuden rakentamisen ohella.

Toimistojen rooli voi siis vaihdellatäysin ulkoistetusta kumppanista sisäisen tiimin kehityksen tukijoihin.

Me Somecossa pyrimme olemaan paras kumppani silloin, kun yritys rakentaa toimintamallejaan sisältötyön pakottaessa tiimejä uudelleenorganisoitumaan ja oppimaan uusia tapoja toimia arjessa. Olemme parhaimmillamme uuden toiminnon ja toimintatavan rakentamisen ja kehittämisen kumppanina. Olemme paras kumppani silloin, kun toiminnan prosessit pitää laittaa uusiksi kokonaan, niitä hiotaan ja sisäinen tiimi kaipaa näkemystä ja tukea oman osaamisensa kehittämisessä sen sijaan, että organisaation sisäisenä yksikkönä urautuu toimimaan vanhoilla tutuilla tavoilla.

Kukkiva Lontoo

Facebookin yksityisyydensuoja ja algoritmin kehitys

Eniten keskustelua herättänyt teema tapaamisemme aikana taisi olla Facebookin tuleva kehitys – monellakin osa-alueella. Löysimme nopeasti konsensuksen siitä, että Facebookin saralla edessä on isoja muutoksia. Vielä ei ihan suoraan voi sanoa, miten tässä tulee käymään. Orgaaninen näkyvyys tulee varmasti putoamaan kaikilla lähemmäs nollaa. Näin Facebookissa ihmisten välisen kommunikoinnin roolin kasvaessa myös yritykset ja organisaatiot tarvitsevat uusia tapoja aktivoida henkilöstöään Facebook-vaikuttamiseen, niin omia profiilejaan ja erilaisia ryhmiä hyödyntäen. Jatkossa työntekijöiden lähettilyyden ja osallisuuden merkitys sisältöjen leviämisen kokonaisuudessa kasvaa siis yhä merkittävämmäksi.

Toisaalta moni miettii, kannattaisiko markkinointibudjetista muutama kymppitonni lohkaistakin jatkossa sosiaalisen median panostuksiin, jotta tavoittavuus kanavissa voidaan taata. Samanaikaisesti ongelmat yksityisyydensuojan suhteen nakertavat kuluttajien luottamusta Facebookiin. Moni saattaa siirtää viestintäänsä jatkossa yhä enemmän Instagramiin ja WhatsAppiin – jotka taas molemmat ovat Facebookin omistamia ja joita Facebook kehittää kaupallisina kanavina erittäin aktiivisesti.

Facebookin Jobs-osiosta kävimme keskustelua, ja oli kiinnostavaa kuulla, että Facebook-työpaikkailmoittelun ei koettu Britanniassakaan vielä ottaneen kunnolla tuulta alleen. Se kun on omasta mielestäni yksi mielenkiintoisimmista kehityssuunnista ja uusista mahdollisuuksista liiketoiminnan kehittämisessä.

Kirsikkapuu ontoossa

Kevät on aina uudistumisen ja ilon aikaa. Lontoossa tuli tuuletettua ajatuksia ja vertailtua näkemystä tulevasta. Kevät oli siellä jo paljon Suomen kevättä pidemmällä. Tämä energalataus antaa taas puhtia arkeen!

Maarit Niemelästä Somecon toimitusjohtaja, Minnasta hallituksen puheenjohtaja

Olen ollut yrittäjä vuodesta 2009 ja Somecon toimitusjohtaja vuodesta 2012. Vuosien aikana työ viestinnän murroksen ja sosiaalisen median kehityksen parissa on ollut haastavaa ja antoisaa – omassa yrityksessä olen päässyt tekemään vaikka mitä. Liiketoiminnan kehittäminen ja johtaminen ovat olleet kiinnostavia tehtäviä, jotka ovat opettaneet paljon. Toisaalta minun on ollut vaikea jättää asiakastyötä kokonaan ja keskittyä yritystoiminnan kehittämiseen.

Työmäärien jatkuvasti kasvaessa olen alkanut ymmärtää, että valintoja on tehtävä, jotten kavuyrittäjänä ajaisi perinteiseen miinaan: ylikuormittaisi itseäni ja luulisi olevani korvaamaton. Varmasti jokaisen kasvuyrityksen vetäjä, joka suhtautuu työhönsä intohimolla, kipuilee työmääriensä kanssa ja miettii, mitä asioita haluaa elämässään ja työssään priorisoida. Työ ja muu elämä kun sekoittuvat ja nivoutuvat toisiinsa yrittäjällä helposti.

En ole halunnut asiakastyöstä luopua – olenhan lähtenyt yrittäjäksi siksi, että tämän alan tulevaisuus kiinnostaa ja halusin päästä luomaan uudenlaisia tapoja auttaa erilaisia yhteisöjä, jotka painivat muutoksen keskellä. Nyt kun olen jo viisi vuotta pääasiallisesti priorisoinut yrityksen liiketoiminnan kehitystä ja vastannut johtamisen rinnalla myös tiettyjen asiakkuuksien konsultoinnista, päätimme muuttaa tilannetta.

Siirryn hallituksen puheenjohtajaksi ja jatkan asiantuntijaroolissani strategina. Johtavana sisältöstrategina tiimissämme työskennellyt KTM Maarit Niemelä aloittaa Somecon toimistusjohtajana maaliskuusta 2018 alkaen.

Maaritin visio sisältöstrategian kehityksestä on ohjannut viimeisten parin vuoden ajan Somecon uuden liiketoiminta-alueen kehitystä ja näemme sisältöstrategiatyön erittäin merkittävänä osatekijänä yritysten ja erilaisten organisaatioiden kehittäessä toimintaansa niin sosiaalisessa mediassa kuin verkossa ylipäätään. Kaikella sisällöllä on oltava bisnestavoitteet tai niiden tulee tukea organisaation missiota.

Näen tämän muutoksen oivana tilanteena osoittaa myös itselleni, että me Somecossa olemme onnistuneet rakentamaan tiimin, jolle yrittäjänä en ole korvaamaton. Uudessa roolissani pääsen toivottavasti työskentelemään itselleni merkityksellisten asiakkuuksien kanssa kokematta jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, etten ehdi olemaan koskaan tarpeeksi läsnä tiimille. Toisaalta hallituksen puheenjohtajana saan jatkossakin olla ohjaamassa rakkaan yrityksemme kehitystä strategisella tasolla.

Lue lisää Markkinointi & Mainonta -lehdestä!

Someco muutti Helsingissä Kasarmikadulle

Muutama kuukausi tätä ehdittiinkin jo odottaa – Someco muutti uuteen toimistoon Kasarmikadulle Helsingissä. Tähän mennessä Helsingin toimistomme on ollut aina jaetuissa tiloissa niin, että neuvottelu- ja kokoustilojen käyttö on ollut ainakin osittain yhteiskäyttöä. Nyt meillä on Kasarmikadulla iso yhteinen työskentelytila, keittiö sekä kolme omaa neukkaria. Huippua!

Tila on juuri remontoitu ja seinätkin maalattiin brändiväreillämme. Ainakin omasta mielestäni on jo saatu toimistolle aika kiva tunnelma, vaikka osa hankinnoista on yhä kesken. Tänään perjantaina kokoonnuimme jo koko #TeamSomeco:n porukalla kehittymään uusiin tiloihimme!

 

Best Actress in a Leading Role-ehdokkuus #B2BOscarit

Sainpa ihanan tunnustuksen tänään – AdvanceB2B:n tiimi on päättänyt järjestää suomalaisen B2B-markkinoinnin Oscar-gaalan. Heidän porukkansa on asettanut ehdokkaat ja nyt on käynnissä yleisöäänestys, jossa voit äänestää eri kategorioiden parhaita toimijoita. Ehdolla on monia ansiokkaita toimijoita, joten oli iso kunnia päästä mukaan.

Käy sinäkin kurkkaamassa kaikki ehdokkaat ja äänestämässä! Olen itse tosiaan ehdolla Best Actress in a Leading Role -kategoriassa, ja yritykseni Someco on ehdolla Best Picture – eli Paras oma media -kategoriassa.

Yrittäjäristeily 14.-15.4.2018

Suomen Yrittäjät järjestää Suomen suurimman Yrittäjäristeilyn Helsingistä Tallinnaan huhtikuussa. Olen lupautunut risteilylle puhumaan sunnuntaina 15.4. yrittäjän keinoista hyödyntää Facebookin uusimpia trendejä markkinoinnissa. Puheenvuorossani paljastan Facebook-markkinoinnin tuoreimmat trendit ja autan hyödyntämään Facebookia konkreettisesti yritystoiminnassa. Pyrin puhumaan asioista niin käytännönläheisesti, että voit hyödyntää puheenvuoron oppeja oikeasti arjessa.

Olin myös viime kerralla mukana Yrittäjäristeilyllä. Sinä yrittäjä siellä, joka tätä tekstiä eksyit lukemaan – lähde mukaan! Tapaat varmasti samalla muita yrittäjiä ja pidät hauskaa. Lisäksi voit vielä saada uusia ajatuksia oman yritystoimintasi kehittämiseen puheenvuoroista ja työpajoista. Nähdään risteilyllä!

Huomenta Suomessa vieraana

Tämän viikon piti olla suhteellisen rauhallinen, mutta vauhti muuttuikin kesken viikon, kun tuli pyyntö torstaiaamuksi Huomenta Suomeen vierailemaan. Olin jo ollut tiistain ja keskiviikon välisen yön Helsingissä työreissussa, kun soitto tuli. Torstaiaamuksi oli kaiken huipuksi luvattu kunnon lumi-inferno, joten ei ollut mitään järkeä lähteä keskiviikkoiltana käymään kotosalla Turussa, vaan varasin hotellihuoneen ja jäin vielä yhdeksi yöksi Helsinkiin. Illan ohjelmana piti olla Turussa hierontaa, mutta onneksi sain aikani siirrettyä toiselle päivälle, ja suuntasin ostoksille – eihän minulla tietenkään sattunut olemaan mukana sopivaa vaatekertaa televisiovisiitille, kun en ollut osannut varautua.

Tamariksen mustat kengät ja Filippa Koon kevään malliston vaalean roosa paita tuli hankittua – kaikeksi onneksi musta jakku ja mustat suorat housut olivat matkassa mukana. Aamulla sitten meikkiin ja hiuksia laittamaan klo 6.30, ja klo 7.17 oltiin suorassa lähetyksessä. Aiheena Facebookin tulevaisuus. Kävimme hyvän, vaikkakin tiiviin keskustelun, jossa juttelimme, millaisia Facebookin käyttäjiä me suomalaiset olemme, mitä Facebook meistä haluaa ja miten palvelu tulevaisuudessa voi vielä kehittyä.

Mikäli aihe kiinnostaa, kannattaa joko lukea Maikkarin nettijuttu: Facebook menestyy matkimalla muita – Suomalaisasiantuntija: Somejätti kopioi nyt kiinalaista ”supersovellusta”  tai katsoa suoraan Katsomosta keskustelu.

Yrittäjyyden ja muun elämän yhteensovittamisesta

Toiset saavat lomasta rentoutuneen fiiliksen vasta, kun työasiat on täysin unohtuneet ja ne eivät enää häiritse. Toinen taas inspiroituu sekä loman joutilaisuudesta että ajasta ajatella ja yhtäkkiä löytyisikin kirjoitettavaa ja näkemystä jaettavaksi. Me ihmiset olemme niin kovin erilaisia.

Luen itse parhaillaan Hanne Valtarin ja Satu Rämön kirjaa ”Unelmahommissa”, jossa pohditaan  yrittäjyyden ja muiden elämän osa-alueiden yhteensovittamista – kirja on tuonut hyvin ajateltavaa näin loman alkajaisiksi. Tähän yhteensovittamiseen ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa. Kukin sovittaa elämän osia yhteen itselleen parhaalla tavalla, ja sen itselle parhaan tavan tietää vain kyseinen henkilö itse. Toinen halua irrottautua täysin töistä, toinen taas haluaa lukea meilinsä ja Slackinsa lomallakin. Toiselle on kauhistus palata töihin ja kahlata kuukauden viestit kerralla, jos niihin ei jostain syystä muka saa koskea lomalla. Kumpikin tapa toimia on täysin ok, kunhan juuri sinä teet valintasi itse.

Minun maailmassani täysi irrottautuminen on mahdotonta. Näin jo viikon loman jälkeen ajatus rullaa ja alan miettiä, mitä seuraavaksi haluan saada aikaiseksi.

Yrittäjänä ja tällä ajatusmaailmalla minun on paljon helpompi lomailla ja miettiä lomallani ennemmin isoja linjoja ja tavoitteita eli jotain muuta kuin toimiston arkista menoa, jos ja kun voin täysillä luottaa siihen, että hommat luistavat ja silloin kysytään, jos on epäselvää, eikä jätetä kysymättä siksi, ettei viitsisi vaivata ja ”pilata lomamoodia”. Saan shiftattua ajatukset nopeasti kyllä muuhun, vaikka välissä auttaisinkin jossain työjutussa.

Minulle tulee lähes jokaisena arkipäivänä joka tapauksessa työpuheluita niin potentiaalisilta asiakkailta kuin myyjiltäkin. Siirrän niitä sitten kulloinkin töissä oleville hoidettavaksi. Käyn myös päivittäin Slackissa ja luen meilit, koska minulle olisi tuskallisempaa kahlata kuukauden asiat kerralla sitten joskus. En pyri tällä näyttämään esimerkkiä kenellekään siitä, että muidenkin pitäisi, mutta haluan kannustaa itse kutakin siihen, että kukin valitsee oman tapansa. Tästä kannattaa myös viestiä muille, jotta muut tietävät toisen ajatusmaailmasta.

Kannattaa siis tutkiskella itseä ja toimia itselle sopivimmalla tavalla. Ja kertoa kaverille, etteivät he ihmettele, missä oikein mennään – toiselle ajatus siitä, että lomalla on tavoitettavissa, on absurdi, kun taas toiselle olisi absurdia olla kokonaan tavoittamattomissa.

Someco 5 vuotta

Viisi vuotta sitten olin vielä yksinyrittäjä. Olin jo 2,5 vuoden ajan onnistunut työllistämään itseni, ja kädet alkoivat olla täynnä tekemistä. Olin muutaman projektin kautta tutustunut Sofokus Oy:n toimitusjohtaja Teemu Maliseen, joka kannusti minua lähtemään rakentamaan tiimiä. Sain puhuttua mukaan nykyisen aviomieheni Antin, ja Someco perustettiin 13.6.2012.

Lähdin yrittäjäksi kovasta halusta päästä työskentelemään sosiaalisen median tuoman ison viestinnän murroksen äärellä. Lähdin alun perin työllistämään itseäni, mutta tiimin kasvattamisen kautta olemme päässeet tekemään paljon mielenkiintoisempia ja laajempia projekteja, mihin olisin yksittäisenä konsulttina voinut koskaan päästä. Toisaalta uskon, että tiimini, johon olen löytänyt monta minua paljon fiksumpaa ja osaavampaa, on auttanut minua kehittymään ja kasvamaan niin osaajana, yrittäjänä kuin johtajana.

Yrittäjyys on tuonut mukanaan paljon monenlaista opittavaa: liiketoiminnan kasvattamista ja kehittämistä, myyntiä, markkinointia, B2B-yrityksen brändäystä, inbound-markkinointia. Johtamista, rekrytointia, ja sekä tiimin että yrityskulttuurin rakentamista on ollut todella hienoa päästä tekemään viimeisen viiden vuoden aikana. Kaikessa en ole hyvä, ja onneksi tiimiin on löytynyt huippupelaajia hoitamaan eri vastuualueita. Yrittäjälle on ollut tärkeä huomata, konkreettisimmin lomien aikana, että hommat kyllä hoituvat ilman minuakin. Vastuunjako ei aina tunnu helpolta, mutta yleensä se lopulta aina kannattaa.

Viime perjantaina juhlimme viisivuotiasta Somecoa. En viisi vuotta sitten arvannut, minne perustettava uusi yritykseni minut vielä veisi. Nyt onkin mielenkiintoista ja kutkuttavaa miettiä, minne seuraavat viisi vuotta elämää ja yrittämistä minut johdattavat. Olen huono tekemään tarkkoja suunnitelmia viiden vuoden päähän, koska maailma muuttuu tällä alalla niin nopeasti. Sen sijaan olen innokas tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin, joita tällä polulla vielä tulee vastaan.

Onnea viisivuotiaalle Somecolle!