Facebookin aikajana-uudistus

Kuten aiemmin ilmoittelin, järjestin viime tiistaina Turussa yrityskoulutuksen Facebookin aikajana-uudistuksen haasteista ja mahdollisuuksista. Mielestäni on tärkeää, että tukea on saatavilla näinkin ison ulkoasuun ja toimintoihin liittyvän uudistuksen yhteydessä. Facebook itse ei kovinkaan ajoissa tiedottanut muutoksesta – muutaman viikon ajan yritysten ja organisaatioiden hallinnoimissa profiileissa on pyörinyt tieto, että maaliskuun 30. päivänä sivut uudistuvat.

Tässä muutama vinkki uudistukseen valmistautuvalle:

Valmistautuminen ja käyttöönotto

Aikajanaa ei ole pakko ottaa käyttöön ihan vielä. Ota heti kuitenkin käyttöösi esikatselu, jotta voit opetella uuden aikajanan käyttöä ja lisätä kansikuvan. Voit ylläpitää vanhanmallista sivua uuteen aikajanaan siirtymiseen asti. 30.3.2012 kaikki sivut muuttuvat automaattisesti aikajanoiksi.

Mikä muuttuu?

– Uudistuksen jälkeen sivuilla ei enää ole erillistä profiilia ja seinää, vaan profiilista tulee aikajana.
– Visuaalinen kansikuva on jatkossa profiilikuvan ohella loistava tapa nostaa brändin ilmettä ja fiilistä esille.
– Sovellusten toiminta ja koko muuttuu, eli välilehtiä ja omaa sisältöä voi nostaa esille uusilla tavoin.
– Yksityisviestit yrityksen ja asiakkaiden välillä tulevat mahdollisiksi, ellei ylläpitäjä ota toimintoa pois päältä.
– Merkkipaalut ja julkaisujen ajankohdan muokkaaminen mahdollistavat organisaation tarinan kertomisen.
– Muiden viimeaikaisten julkaisujen näkyminen muuttuu tai voidaan estää.
– Tietoja-sarakkeen näyttämä infoteksti on sidonnainen sivun luokitteluun: jos sivu on luokiteltu paikalliseksi yritykseksi, esimerkiksi sen aukioloajatiedot näkyvät ja jos ei, niin tietoja -kentän sisältö näkyy.
– Hallintapaneeli kokoaa sivun toimintojen seuraamisen kätevästi yhteen.

Miten onnistua Facebook-viestinnässä?

Uudistuksen myötä Facebookissa viestiminen on entistä visuaalisempaa ja tarinankerronta korostuu. Ilmeen, brändin ja tunnelman luomisesta kannattaakin ottaa kaikki irti. Ei kuitenkaan ikinä kannata unohtaa toiminnan suunnittelua – ei myöskään Facebook-viestimisen strategista suunnittelua. Mikä on kohderyhmäsi? Mitä tavoittelet Facebookissa toimimalla? Haluatko kerätä paljon faneja, vai haluatko inspiroida faneja myös osallistumaan, innostumaan, tykkäämään ja jakamaan? Toimintaa kannattaa suunnitella strategisemmalla, mutta myös käytännönläheisellä tasolla, jotta se on aktiivista, innostavaa ja tavoittaa kohderyhmänsä.

Mikäli kaipaat apua uudistuksen hallitsemiseen tai siihen valmistaumiseen, laita sähköpostia minna.valtari@gmail.com tai soita 040 576 3206 niin voimme käydä uudistusta yhdessä läpi.

Järjestän myös tuosta aiemmasta koulutuksesta uusinnan Turussa heti pääsiäisen jälkeen, torstaina 12.4. klo 10-12. Ilmoittaudu heti mukaan, lisätietoja löydät Tulevat koulutukset ja puheenvuorot -välilehdeltä.