Kolmantena Toscanan reissupäivänä suuntasimme ajelulle maaseudun pienemmille paikkakunnille. Otimme suunnaksi Montalcinon ja paluumatkalla oli ajatuksena kiertää Pienzan kautta. Molempia paikkoja oli kehuttu useammissa Toscanan blogijutuissa, joten odotukset olivat korkealla!
Meillä kävi tuuri jo matkalla, koska matkallemme osui Montisin pikkukylä. Voi, miten kaunis paikka! Kauempaa oliivipuiden varjosta kuvattuna todella idyllistä maisemaa, mutta itse kyläkin oli valtavan sympaattinen.
Matka jatkui sitten Montalcinoon, noin 5000 asukkaan kukkulakylään, joka on tunnettu erityisesti Brunello di Montalcino -punaviinistään. Alue on osa Unescon maailmanperintöluetteloa. Kävimme katselemassa Montalcinon linnoitusta ja maisemia sieltä, sekä ihailimme historiallista keskustaa. Söimme hyvän lounaan ja päädymme hieman ostoksillekin. Kotiintuomiseksi löysin aivan ihanan marjapuuronvärisen käsintehdyn nahkarepun!
Paluumatkalla suuntasimme tosiaan Pienzaan. Jo matkalla Pienzaan saimme ihastella mahtavaa maalaismaisemaa!
Pienzan 2000 asukkaan pikkukylää pidetään yleisesti renesanssiajan kaupunkisuunnittelun kehtona ja sekin on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon jo vuodesta 1996 asti. Tässä pikkukylässä ihastuimme etenkin kirkon vierestä aukeavaan maisemaan!