Vuosi sitten menimme naimisiin

Vietimme vuosi sitten häitä pienimuotoisesti perheen kesken Turussa E. Ekblomin Neuvolansalissa. Menimme naimisiin maistraatissa. Pukeuduin unelmamekkooni, Marimekon suoralinjaiseen, mustavalkoiseen Linjaviitta-mekkoon. Kampaukseni teki Heli ja meikin Terhi 11. hetkestä, korut Kalevala korulta. Saimme päivästä muistoksi paljon ihania kuvia, niiden kera on nyt aivan ihanaa palata vuoden takaisiin tunnelmiin. Hääkuvistamme saamme kiittää valokuvaaja Anna Liukasta.

Minna

Antti Minna

Hääkattaus

Hääkengät

Sormukset

Samppanjamessut Turussa

On ihanaa, kun kotikaupungissa tapahtuu! Turussa Vähätorilla sijaitseva ravintola Tårget sekä sen Piazza täyttyivät samppanjasta lauantaina 17.3.2018. Samppanjamessut kokosivat useita satoja samppanjan maistelusta kiinnostuneita paikalle. Tarjolla oli 150 eri vaihtoehtoa, joten valikoimaa riitti. Vaihtoehtona oli myös todella harvinaisia makuja, kuten Dom Pérignonin P2-sampanjaa ja Bauget-Jouetten Cúvee Jouette Magnum-pullossa – näitä harvemmin Suomessa pääsee maistelemaan, mutta nyt pääsin! Viinibloggaajaksi en ole ryhtymässä, koska oma perusosaaminen ei kyllä vielä riitä viinien osaavaan arviointiin, mutta maistelusta pidän ja olisi hienoa oppia samppanjoista lisää. Joten seuraavia samppanjamessuja odotellessa…

Dom Pérignon Plenitude Deuxieme P2 2000
Dom Pérignon Plenitude Deuxieme P2 2000

Samppanjamessut Bauget-Jouettet

Samppanjamessut Turku

Ruissalossa hiihtämässä

Vihdoin Turkuun saatiin kunnolla lunta!

Tämä hiihtokausi alkoi meidän osalta jo viime vuoden puolella, kun innokkaina kauden aloittajina poikkesimme Vihti Skin lumetettua latua testaamaan joulukuussa. Tammikuussa häämatkalta palattuamme pääsimme hiihtämään Nunnavuoren lenkkiä Impivaarassa Turussa, kun kaupungin latujen tekijät lumettivat ladut todella hyvään kuntoon.

Nyt lunta vihdoin tuli kunnolla ja talvi Etelä-Suomeenkin, joten päätimme aurinkoisen pakkaspäivän kunniaksi lähteä Ruissaloon. Sieltähän löytyikin jo ladun alkua niin kansanpuistosta kuin golfkentältä. Ruissalossa ei ole kaupungin hoitamia latuja, mutta aktiiviset hiihtäjäkolleegat olivat latua tehneet. Impparissa saa yleensä kokea itsensä hidastelijaksi huippuhiihtäjien ja etenkin luistelijoiden painaessa vauhdilla ohi, kun en minä kuitenkaan ole kovin hyväkuntoinen hiihtäjä. Ruissalossa fiilis oli hieman eri, kun hiihto oli ennemminkin hiihtelyä ja lumisen maiseman fiilistelyä. Suosittelen, etenkin aurinkoisella säällä!

P.S. Jos latutilanne kiinnostaa, kannattaa tsekata Facebook-sivu Latutilanne!

Talvi Turussa

Talvi on parhaimmillaan todella kaunista aikaa. Tänään on ollut erityisen hieno sää, lähes kymmenen astetta pakkasta, hengitys höyryyntyy ja puut hohtavat lumivalkoisina. Asumme lähellä Aurajoen rantaa, ja näillä kauniilla ulkoilualueilla on ilo kulkea.

Kehut myös Turun kaupungin liikuntapalvelukeskukselle mahtavasta latutilanteesta Turussa. Olemme jo pari kertaa käyneet Nunnavuoren ladulla hiihtämässä ja latu on ollut ensiluokkaisessa kunnossa. Mahdollisuus päästä hiihtämään kotikonnuilla on huomattavasti helpottanut sopeutumista takaisin Suomeen parin viikon Karibian matkamme jälkeen.