Huomenta Suomessa vieraana

Tämän viikon piti olla suhteellisen rauhallinen, mutta vauhti muuttuikin kesken viikon, kun tuli pyyntö torstaiaamuksi Huomenta Suomeen vierailemaan. Olin jo ollut tiistain ja keskiviikon välisen yön Helsingissä työreissussa, kun soitto tuli. Torstaiaamuksi oli kaiken huipuksi luvattu kunnon lumi-inferno, joten ei ollut mitään järkeä lähteä keskiviikkoiltana käymään kotosalla Turussa, vaan varasin hotellihuoneen ja jäin vielä yhdeksi yöksi Helsinkiin. Illan ohjelmana piti olla Turussa hierontaa, mutta onneksi sain aikani siirrettyä toiselle päivälle, ja suuntasin ostoksille – eihän minulla tietenkään sattunut olemaan mukana sopivaa vaatekertaa televisiovisiitille, kun en ollut osannut varautua.

Tamariksen mustat kengät ja Filippa Koon kevään malliston vaalean roosa paita tuli hankittua – kaikeksi onneksi musta jakku ja mustat suorat housut olivat matkassa mukana. Aamulla sitten meikkiin ja hiuksia laittamaan klo 6.30, ja klo 7.17 oltiin suorassa lähetyksessä. Aiheena Facebookin tulevaisuus. Kävimme hyvän, vaikkakin tiiviin keskustelun, jossa juttelimme, millaisia Facebookin käyttäjiä me suomalaiset olemme, mitä Facebook meistä haluaa ja miten palvelu tulevaisuudessa voi vielä kehittyä.

Mikäli aihe kiinnostaa, kannattaa joko lukea Maikkarin nettijuttu: Facebook menestyy matkimalla muita – Suomalaisasiantuntija: Somejätti kopioi nyt kiinalaista ”supersovellusta”  tai katsoa suoraan Katsomosta keskustelu.