Minna Valtari

Olen Someco Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Olen työskennellyt vuodesta 2010 sosiaalisen median ja sisältömarkkinoinnin parissa. Olen pitkään toteuttanut koulutuksia ja valmennuksia erilaisille kohderyhmille, ja nykyään Somecon tiimillä tuemme asiakkaitamme kehittämään koko sisältömarkkinoinnin prosessiaan aina strategiatasosta käytännön julkaisutyöhön ja mainontaan.

Olen luonteeltani yrittäjä ja välillä hieman liiankin innostunut työstäni, alati kehittyvästä markkinointiviestinnästä ja sosiaalisen median ratkaisuista, mutta toisaalta myös yritystoimintamme kehittämisestä, jotta työskentely meillä Somecossa olisi mielekästä meille kaikille ja jotta voisimme palvella asiakkaitamme erinomaisesti.

Vapaa-ajallani harrastan ruuanlaittoa – etenkin italialaista ruokakulttuuria, liikun talvikautena hiihtäen ja lasketellen ja kesäkautena Antin kanssa purjehtien. Olemme pitäneet yhteisistä purjehduksistamme S/Y Dolphin Dancella blogia vuodesta 2011. Olen aktiivinen erityisesti Twitterissä ja Instagramissa @minnavaltari.

Someco Oy

Perustimme Somecon vuonna 2012 yhdessä avomieheni Antti Laineen ja Sofokus Oy:n toimitusjohtaja Teemu Malisen kanssa. Olin tätä ennen työskennellyt muutaman vuoden ajan omalla toiminimelläni erilaisia sosiaalisen median projekteja ja koulutuksia toteuttaen, ja kun asiakkuuksia ja tekemistä kertyi, lähdimme rakentamaan tiimiä, jotta pääsisimme toteuttamaan visiotamme uudenlaisesta viestinnällisestä työnkuvasta ja auttamaan yrityksia markkinoinnin uudistamisessa sosiaalisen median ja sisältömarkkinoinnin keinoin.

Sosiaalista mediaa kannattaisi mielestämme hyödyntää jokaisessa suomalaisessa organisaatiossa – raja-aitoja rikkoen. Muutos toimintamalleissa ja yrityskulttuurissa on iso eikä tapahdu yhtäkkiä, mutta strategiatyön ja pitkäjänteisen kehittämisen kautta sosiaalisesta mediasta ja muista digitalisaation mullistuksista tulee arkea. Me Somecossa olemme sosiaalisen median ja sisältömarkkinoinnin ammattilaisia ja autamme asiakkaitamme löytämään oikeat toimintamallit sisältömarkkinoinnin kehittämiseen.

Tarjoamme ainutlaatuisen yhdistelmän sisältömarkkinoinnin strategista ymmärrystä ja sosiaalisen median osaamista. Tutkimme nykytilan, luomme sisältöstrategian ja autamme sinua tavoittamaan sisällöillä valitut kohderyhmäsi. Sparraamme markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia kehittymään, mutta myös johtoa ja asiantuntijoita hallitsemaan viestinnällisen toimintatavan. Tuotamme sisältöä, toteutamme kampanjoita ja optimoimme mainontaa käytännön toteutusta tukien.

Suutarin lapsella tulee olla kengät. Siksi me seuraamme erittäin aktiivisesti alan kehitystä ja olemme aina #SomenHermolla.